Hallitus jatkaa ohjelmansa mukaista leikkauspolitiikkaa. Vuoden alusta voimaan tulleet muutokset heikentävät entisestään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. Purran mukaan tuloerot ovat hyväksi ja kannustavat ihmisiä vaurastumaan. Hänen mukaansa tänä vuonna väestöstä 44% tulot kasvavat, ”vain” 7% pienenevät. Se on juuri se n. 400 000 kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa, jonka joukossa on runsaasti lapsiperheitä. Lisää leikkauksia on suunnitteilla ensi vuodeksi.
Leikkausten perusteluina käytetään sitä, että toimeentulotuen on oltava viimesijainen ja lyhytaikainen tuki. Ensisijaisia ovat esim. työttömyyspäiväraha ja työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, opintotuki, asumistuki. Ensisijaisesti ihmisten on hankittava toimeentulonsa työnteolla. Maahamme on kuitenkin muodostunut käytäntö, jossa toimeentulotuki ja asumistuki muodostavat osalle väestöä pääasiallisen tulonlähteen. Tämä väestön osa on hyvin heterogeeninen. Jokaisella on oma tarinansa.
Osa toimeentulotuella elävistä on tosiasiallisesti työkyvyttömiä. Heistä taas osaa on tutkittu, hoidettu ja kuntoutettu paljon, mutta työkyky ei ole palautunut. Toisaalta toistuvat eläkehakemuksetkin on hylätty, ja henkilö on jäänyt tyhjän päälle. Osa on jäänyt terveydenhoitopalvelujen ulkopuolelle. Heillä on diagnosoimattomia ja hoitamattomia sairauksia, sekä somaattisia että psyykkisiä, useimmiten työkyvyttömyyttä aiheuttavia. Osa on vailla ammattikoulutusta, tai ammattitaito on vanhentunut ja ammattikin saattaa olla kadonnut työelämän muutoksissa.
Työvoimapalvelujen heikennys
Työnhaku ei ratkaise toimeentulotuella elävien tilannetta. Työttömyyspäivärahan täydennykseksi todennäköisesti tarvitaan toimeentulotukea. Työpaikkoja on tarjolla lähinnä isoissa keskuksissa ja syrjäseuduilla voi olla pulaa ammattitaitoisista työnhakijoista. Työttömille työnhakijoille taas ei ole tarjolla työpaikkoja heille sopivilla työehdoilla, kuten tarpeeksi isolla tuntimäärällä. Pelkkä työnhakijaksi ilmoittautuminen onkin vain silmänkääntötemppu tilastojen korjaamiseksi.
Jos todella on tarkoitus tarjota apua ja tukea toimeentulotuen varassa eläville, on tarjottava yksilöllisiä, helposti löydettäviä ja saavutettavia palveluja. Työvoimapalvelut ovat juuri siirtyneet kunnille, mutta samalla niiden rahoitusta on pienennetty. Kuitenkin työvoimapalvelu voisi toimia myös palveluneuvojana, ihmisen tilanteen kartoittajana ja tarvittaviin muihin palveluihin ohjaajana.
Työnhakijaksi pakotetun henkilön terveydentila ja toimintakyky on selvitettävä. Sairaudet on hoidettava ja tarvittava kuntoutus tarjottava, niin psyykkinen kuin somaattinen. Tähän hyvinvointialueille on annettava riittävät resurssit.
Työnhakijan työ- ja koulutus-historia on selvitettävä. Kun ammattitaito ja työkokemus ei vastaa avoimia työpaikkoja, on selvitettävä työnhakijan kyky opiskella. Kokemus on osoittanut, että ilman ammattikoulutusta olevilla on runsaasti erilaisia oppimisen vaikeuksia, jopa heikkolahjaisuutta. Useimmat tarvitsevat tukitoimia, työkokeilua, tukityöpaikkoja. Osalle oppisopimuskoulutus on hyvä ratkaisu.
Kolmannella sektorilla on ollut merkittävä rooli pitkäaikaistyöttömien, kuntoutujien, ilman opiskelupaikkaa jääneiden ja tietänsä etsivien nuorten ja monista muista syistä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden pitämisessä palvelujen piirissä ja siten lopullisen syrjäytymisen torjumisessa. Erilaiset järjestöt ja säätiöt ovat voineet työllistää ihmisiä palkkatuen turvin, järjestää työkokeiluja, kuntouttavaa työtoimintaa ja erilaisia opiskeluun ja oman ammatin löytymiseen orientoivia kursseja ja monenlaista pajatoimintaa. Tämä toiminta on vaarantunut ja vaikeutunut, koska hallitus on supistanut huomattavasti järjestöjen avustuksia.
Ideologisia ratkaisuja
Hallitus haluaa yhdellä kädellä parantaa toimeentulotuella elävien tilannetta pakottaen kannustamalla työnhakuun, ainakin antaa näin ymmärtää. Ennen kaikkea kyseessä on ideologinen ratkaisu, valtion menojen leikkauksen ja ”säästötalkoiden” verukkeella. Toisella kädellä hallitus heikentää entisestään niitä palveluja, jotka parantaisivat ihmisten työ- ja toimintakykyä ja selviytymistä yhteiskunnassa.
Osa työssä käyvistä ihmisistä joutuu hakemaan ainakin ajoittain toimeentulotukea. Ongelmana on matala palkkataso, kokoaikaisen työn puute tai työnantajien haluttomuus palkata työntekijöitä kokoaikaisesti ja siten pakotettu osa-aikaisuus, sekä elinkustannusten nousu.
Asumistuen heikennykset pakottavat ihmisiä muuttamaan kauemmas työpaikoilta ja palveluista, mikä lisää työmatkakustannuksia. Vaatimattomiinkaan omistusasuntoihin ei vuoden alusta myönnetä asumistukea. Asuntomarkkinatilanne on suurkaupunkien ulkopuolella huono, asuntoa ei saa kaupaksi edes pilkkahintaan.
Uhkana on oman asunnon menettäminen vastikevelkojen tai maksamattomien sähkö-, vesi- ja lämpölaskujen takia ja joutuminen asunnottomaksi. Valtakunnan asuntopolitiikka on ollut omistusasumista suosivaa, mutta vähävaraisimmille ei sitäkään enää suotaisi.